Lumikinosten keskellä katse kohti kevättä
23.2.2022

Lu­mi­ki­nos­ten keskellä katse kohti kevättä

Rohkeutta vaati, mutta kon­kreet­ti­sia toimia tein viime viikolla. Ja voi sitä onnea: nyt hailakka vihreys on ilmassa.

18 kuukautta eli puolitoista vuotta – opintovapaa on lipunut leppeästi, mutta päämääräisesti. Päivät eivät ole muistuttaneet toisiaan, tekemistä on riittänyt, yhtään kalsaripäivää suo­ra­tois­to­pal­ve­lui­ta tuijottamalla en ole viettänyt, mutta työn ai­ka­tau­lut­ta­mat­to­mas­ta vapaudesta olen nauttinut. Jäljellä on, riippuen mielialavuoristosta, vielä tai enää kuusi kuukautta, puoli vuotta. Syyskuussa on määrä palata aiemman työni täyttämään arkeen.


Opintovapaa osui sattumalta aikaan, jolloin koronapandemia on tuntunut loppumattomalta suolta, hupien suluilta sekä kohtaamisten ja taudin välttelyiltä. Nyt sulkurajoituksia on jälleen vähennetty. Väitetään, että paluu normaaliin on alkanut. Tapaamisia en ole juuri lisännyt enkä kodin ulkopuolista hupeilua. Taudin kuitenkin muutama viikko sitten sairastin. Onnekseni vähäisin oirein, kiitos kolmen rokotuksen, enkä tietääkseni levittänyt koronaa muille. Toivottavasti en. Sitä en tiedä, keneltä sen itse sain. Ei sillä tiedolla ole mitään merkitystä.


Mitä opintovapaalla olen saavuttanut? Onko silläkään tiedolla mitään merkitystä? Tärkeintähän lienee itselleni koitunut hyöty, mutta suorituksien perään kysellään varmasti työpaikallani. Vapauden anomuksessa määrittelin tiettyjä opin­to­koko­nai­suuk­sia. Niistä yksi tipahti ensikuukausina pois, koska johtamisen opinnot täysin etänä suorittaen eivät tuntuneet itselleni kiinnostavilta. Hyötyä niistäkin varmasti olisi ollut, mutta ehdin niiden pariin halutessani myöhemminkin. Kaksi muuta ”lupaustani” on edennyt kahden yliopiston avoimissa yliopistoissa: filosofiaa Itä-Suomen yliopiston kautta ja liikuntapsykologiaa Jyväskylän yliopistossa. Laakereilla en siis ole levännyt.


Kiinnostavia opintoja olennaisempaa on ollut työstäni irtautumisen oppiminen ja tutkimusmaailmaan sukeltaminen. Toki tutkimusmaailmassa olen tavallaan aina työni osalta ollut, mutta roolinani enempi tutkitun tiedon välittäjä tai muu julkaisemisessa avustaminen kuin itsenäinen tieteellisen tutkimuksen teko. Ennen opintovapaan alkamista päädyin aihioimaan tutkimusta, joka eteni aineistonkeruun kautta tarkempiin tut­ki­mus­suun­ni­tel­miin ja apurahojen hakemisiin. Muutaman apurahan turvin tutkimus on edennyt ja julkaisuja ilmestyy tänä vuonna.


Samalla olen pohtinut jatko-opintoja, väitöskirjan tekemistä. Tämän pohdinnan aloitin tosin jo pari vuotta sitten ja keskustelin siitä myös esimieheni kanssa. Tuulta purjeisiin ei heti puhkunut, mutta nyt puolentoista vuoden opintovapaan aikana mieleni on kypsynyt. Ehkä olen oppinut jälleen, muutaman sumuvuoden jälkeen, näkemään oman osaamiseni ja tehokkuuteni suomat kyvyt. Rohkeutta vaati, mutta konkreettisia toimia tein viime viikolla. Ja voi sitä onnea: nyt hailakka vihreys on ilmassa. Jatko-opiskeluoikeuden hakuaika on huhtikuu. Ehdin tässä hyvin virittää tut­ki­mus­suun­ni­tel­maa ja miettiä rahoituskanavia.


Minulle kuluneet puolitoista vuotta ovat olleet tärkeää vapautumisen aikaa. Oppimislistalla on edelleen lorvailupäivien vietto. Niitäkin laadukas ajattelu ja kirjoittaminen vaatii. Katselen parhaillaan mökin parven ikkunoista talvista maisemaa. Täällä on hyvä olla. Tätä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin: uskaltaa elää niin kuin itsestä hyvältä tuntuu ja luottaa omaan osaamiseen. Elämä kantaa. ”Surra ette saa, elämästä nauttikaa”, isäni ohjesanat elämänsä viimeisinä päivinä.

svg+xml;base64,PD94bWwgdmVyc2lvbj0iMS4wIiBlbmNvZGluZz0idXRmLTgiPz4KPCEtLSBHZW5lcmF0b3I6IEFkb2JlIElsbHVzdHJhdG9yIDIyLjEuMCwgU1ZHIEV4cG9ydCBQbHVnLUluIC4gU1ZHIFZlcnNpb246IDYuMDAgQnVpbGQgMCkgIC0tPgo8c3ZnIHZlcnNpb249IjEuMSIgaWQ9IkxheWVyXzEiIHhtbG5zPSJodHRwOi8vd3d3LnczLm9yZy8yMDAwL3N2ZyIgeG1sbnM6eGxpbms9Imh0dHA6Ly93d3cudzMub3JnLzE5OTkveGxpbmsiIHg9IjBweCIgeT0iMHB4IgoJIHZpZXdCb3g9IjAgMCA2NSA2MC41IiBzdHlsZT0iZW5hYmxlLWJhY2tncm91bmQ6bmV3IDAgMCA2NSA2MC41OyIgeG1sOnNwYWNlPSJwcmVzZXJ2ZSI+CjxzdHlsZSB0eXBlPSJ0ZXh0L2NzcyI+Cgkuc3Qwe2ZpbGw6I0ZGRkZGRjt9Cgkuc3Qxe2ZpbGw6I0Q4RDhEODt9Cjwvc3R5bGU+CjxnPgoJPGc+CgkJPHBhdGggY2xhc3M9InN0MCIgZD0iTTQwLjgsNWwtNiwxLjRsLTQsMWgtMC4xTDE2LDEwLjlMMTUuMywxMWwtNy40LDEuN0M2LjYsMTMsNS42LDE0LDUuMywxNS4yYy0wLjEsMC40LTAuMSwwLjksMCwxLjN2MC4ydjAuMQoJCQlsMi44LDExLjl2MC4ybDAuOCwzLjVsMC4yLDAuOWwxLjcsNy40YzAuNCwxLjcsMi4yLDIuNyw0LDIuMmwzMi44LTcuOGMxLjQtMC4zLDIuNC0xLjQsMi42LTIuNmMwLjEtMC40LDAuMS0wLjgsMC0xLjJMNDQuOCw3LjIKCQkJQzQ0LjQsNS42LDQyLjYsNC42LDQwLjgsNXoiLz4KCQk8cGF0aCBjbGFzcz0ic3QwIiBkPSJNMTQuMiw0NmMtMi45LDAtNS40LTEuOS02LjEtNC42TDIuNCwxNy4zYy0wLjItMC45LTAuMi0xLjgsMC0yLjdjMC41LTIuMywyLjQtNC4xLDQuOC00LjdMNDAsMi4xCgkJCWMwLjUtMC4xLDEtMC4yLDEuNS0wLjJjMi45LDAsNS40LDEuOSw2LjEsNC42bDUuNywyNC4xYzAuMiwwLjgsMC4yLDEuNiwwLjEsMi40Yy0wLjUsMi40LTIuNCw0LjQtNC45LDVsLTMyLjgsNy44CgkJCUMxNS4yLDQ2LDE0LjcsNDYsMTQuMiw0NnogTTQxLjYsNC45Yy0wLjMsMC0wLjYsMC0wLjgsMC4xTDcuOSwxMi44Yy0xLjMsMC4zLTIuMywxLjMtMi42LDIuNWMtMC4xLDAuNS0wLjEsMC45LDAsMS4zTDExLDQwLjcKCQkJYzAuMywxLjQsMS42LDIuMywzLjIsMi4zYzAuMywwLDAuNiwwLDAuOC0wLjFsMzIuOC03LjhjMS4zLTAuMywyLjQtMS4zLDIuNi0yLjZjMC4xLTAuNCwwLjEtMC44LDAtMS4yTDQ0LjgsNy4yCgkJCUM0NC40LDUuOSw0My4xLDQuOSw0MS42LDQuOXoiLz4KCTwvZz4KCTxwYXRoIGNsYXNzPSJzdDEiIGQ9Ik00MC43LDQuOWwtNiwxLjRsLTQsMWgtMC4xTDE2LDEwLjdMMTUuMywxMWwtNy40LDEuN0M2LjYsMTMsNS42LDE0LDUuMywxNS4yYy0wLjEsMC40LTAuMSwwLjksMCwxLjN2MC4ydjAuMQoJCWwyLjgsMTEuOXYwLjJsMC44LDMuNWwwLjIsMC45bDEuNyw3LjRjMC40LDEuNywyLjIsMi43LDQsMi4ybDMyLjgtNy44YzEuNC0wLjMsMi40LTEuNCwyLjYtMi42YzAuMS0wLjQsMC4xLTAuOCwwLTEuMkw0NC43LDcuMgoJCUM0NC4zLDUuNSw0Mi42LDQuNSw0MC43LDQuOXoiLz4KCTxwb2x5Z29uIGNsYXNzPSJzdDAiIHBvaW50cz0iNDAuNiwxOC4xIDM0LjcsMTYuOCAyMi4yLDI2LjggMTUuMiwyNS4yIDEwLjQsMjQuMSAxNC4xLDM5LjUgNDgsMzEuNCA0NC4xLDE0LjkgNDIuMywxOC40IAkiLz4KPC9nPgo8Zz4KCTxnPgoJCTxwYXRoIGNsYXNzPSJzdDAiIGQ9Ik01NiwyNC44aC02LjJoLTQuMWgtMC4yaC0xNWgtMC43aC03LjZjLTEuNCwwLTIuNSwwLjctMy4xLDEuOGMtMC4yLDAuNC0wLjMsMC44LTAuMywxLjN2MC4ydjAuMXYxMi4ydjAuMgoJCQl2My42djF2Ny42YzAsMS43LDEuNSwzLjEsMy40LDMuMUg1NmMxLjQsMCwyLjYtMC44LDMuMS0xLjljMC4yLTAuNCwwLjMtMC44LDAuMy0xLjJWMjcuOUM1OS4zLDI2LjIsNTcuOCwyNC44LDU2LDI0Ljh6Ii8+CgkJPHBhdGggY2xhc3M9InN0MCIgZD0iTTU2LDU4LjhIMjIuMmMtMy41LDAtNi40LTIuNy02LjQtNi4xVjI3LjljMC0wLjksMC4yLTEuOCwwLjYtMi42YzEuMS0yLjEsMy4zLTMuNSw1LjctMy41SDU2CgkJCWMzLjUsMCw2LjQsMi43LDYuNCw2LjF2MjQuOGMwLDAuOC0wLjIsMS42LTAuNSwyLjRDNjAuOCw1Ny40LDU4LjUsNTguOCw1Niw1OC44eiBNMjIuMiwyNC44Yy0xLjMsMC0yLjUsMC43LTMuMSwxLjgKCQkJYy0wLjIsMC40LTAuMywwLjgtMC4zLDEuM3YyNC44YzAsMS43LDEuNSwzLjEsMy40LDMuMUg1NmMxLjQsMCwyLjYtMC44LDMuMS0xLjljMC4yLTAuNCwwLjItMC44LDAuMi0xLjJWMjcuOQoJCQljMC0xLjctMS41LTMuMS0zLjQtMy4xSDIyLjJ6Ii8+Cgk8L2c+Cgk8cGF0aCBjbGFzcz0ic3QxIiBkPSJNNTYsMjQuOGgtNi4yaC00LjFoLTAuMmgtMTVoLTAuN2gtNy42Yy0xLjQsMC0yLjUsMC43LTMuMSwxLjhjLTAuMiwwLjQtMC4zLDAuOC0wLjMsMS4zdjAuMnYwLjF2MTIuMnYwLjJ2My42CgkJdjF2Ny42YzAsMS43LDEuNSwzLjEsMy40LDMuMUg1NmMxLjQsMCwyLjYtMC44LDMuMS0xLjljMC4yLTAuNCwwLjMtMC44LDAuMy0xLjJWMjcuOUM1OS4zLDI2LjIsNTcuOCwyNC44LDU2LDI0Ljh6Ii8+Cgk8cG9seWdvbiBjbGFzcz0ic3QwIiBwb2ludHM9IjUyLjgsMzcuNSA0Ny4zLDM0LjkgMzIuOSw0MS44IDI2LjUsMzguNiAyMiwzNi41IDIyLDUyLjIgNTYuOSw1Mi4yIDU2LjksMzUuMiA1NC40LDM4LjMgCSIvPgo8L2c+Cjwvc3ZnPgo=

Riitta-Ilona Pummi-Kuusela

Ota yhteyttä: riittailona.pummikuusela@uteliaisuus.fi

Kommentit

Yh­teys­tie­dot

Uteliaisuus Oy

palvelu@uteliaisuus.fi

© Uteliaisuus Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.